tiistai 27. syyskuuta 2011

Sosiaalisuudesta

Suomessa en juuri koskaan ole kärsinyt unettomuudesta, mutta täällä olen joutunut totuttelemaan kyseiseen ilmiöön. Nukkumatin ajoittaiselle uupumiselle löytyy hyvä selityskin, koska edessämme olevalla kadulla tehdään erittäin äänekkäitä rakennustöitä (esimerkiksi räjäytyksiä) lähes joka yö. Voisikohan sitä kutsua kirjaimellisesti pimeäksi työksi? Onneksi valvomisen voi käyttää hyödyksi ja kirjoittaa vaikkapa blogia tai nauttia siitä, että saa kerrankin olla itsekseen. Juttelin J:n kanssa Skypessä (tänään, eilen ja toissapäivänä) ja totesimme, että asumismuotomme aiheuttavat täysin päinvastaisia ongelmia. Yksin asustava J saattaa välillä viettää kokonaisen päivän sanomatta sanaakaan kellekään, jos meidän lähes päivittäisiä Skypetyksiämme ei oteta lukuun. Minä puolestani joudun näkemään vaivaa, jos haluan joskus olla rauhassa ja esimerkiksi lukea ilman, että joku tulee koko ajan keskeyttämään tekemiseni. Muutaman kerran olen hiippaillut huoneeseeni rankan yliopistopäivän päätteeksi, ainoana toiveenani saada viettää pieni hetki aivan itsekseni ja olen kyllä saanut jo kuulla herjaa tästä synnistäni kun kämppikset ovat tajunneet, että olen ollut kotona. Erään kerran yksi kämppis ryntäsi huoneeseeni koputtamatta kun olin vaihtamassa paitaa ja Skypelinja sattui olemaan auki. Sanomattakin selvää, että sen jälkeen minua on pidetty armottomana nettisekstaajana.

Parhaaksi konstiksi runojen lukemiseen ja omissa maailmoissani haahuiluun olen havainnut kodista poistumisen. Olen lueskellut koulukirjoja puistossa nyt kun säätkin ovat vielä houkuttelevia ja välillä olen vaeltanut muutaman tunnin portugalilaisessa supermarketissa onnellisena siitä, että minua ei tunneta, eikä kukaan välttämättä tule juttelemaan. Saan itseni kuulostamaan aika omituiselta, mutta selitykseksi kelvatkoon se, että portugalilaiset, erityisesti vanhemmat ihmiset, ovat uteliaisuudessa omaa luokkaansa! Jos kämppikseni ovat supersosiaalisia (eli minua vielä paljon sosiaalisempia ja Suomessa minuakin on luonnehdittu ylisosiaaliseksi) niin vanhempi väki on taatusti tämän kasvatuksen takana. Lukiessani kirjaa junassa matkalla Évoraan eräs vanha mies tuli luokseni ja kysyi, ymmärränkö todella lukemaani. Kun vastasin brassiaksentilla, että opiskelen kirjallisuutta Lissabonin yliopistossa mies meni noloksi ja pyyteli hetken vuolaasti anteeksi, mutta jäi kuitenkin istuksimaan minua vastapäätä veikeä ilme naamallaan. Yritä siinä nyt sitten lueskella. Loppumatka kuluikin siihen, että kertasin miekkoselle elämäntarinaani. Toinen esimerkkini portugalilaisesta sosiaalisuudesta tapahtui metromatkalla kun matkustin saksalaisen ystäväni kanssa ensimmäiseen fadokonserttiimme. Eräs, jälleen vanhempi rouvashenkilö oli kuunnellut keskusteluamme ja päätti siltä seisomalta esittää meille kunnollisen fadokonsertin, ettei meille vain jäisi Bairro Alton esityksestä väärää käsitystä. En muista, mistä muusta olimme ennen "konsertin" alkua puhuneet, mutta nyt meidän ei auttanut kuin kuunnella esitystä Baixa-Chiadon pysäkille asti. Ei varmaankaan ole vaikea päätellä, että portugalissa niin sanottu henkilökohtainen tila on huomattavasti pienempi kuin Suomessa. Tavallaan se on aika ihanaa ja johtaa edellä kuvattuihin hupaisiin tilanteisiin, mutta opiskelua se ainakin minun kohdallani hankaloittaa.

Ennen kuin saatte väärän kuvan ihanista kämppiksistäni riennän ylistämään heidän hyviä puoliaan. Enpä olisi arvannut, että tänään kun tulen rättiväsyneenä capoeiratunnilta saan iltapalaksi jäätelöä, karamelisoituja hedelmiä ja muscatelviiniä. Ja mikäpä olisi sen helpompaa kuin, että bileisiin ei tarvitse sen kummemmin lähteä vaan, että ne järjestetään omassa kodissa.

3 kommenttia:

  1. Ehkä sun kannattais hankkia korvatulpat yöksi? Kurjaa jos ei saa nukuttua. Ajattelinkin, että teillä varmaan meininki on juuri noin sosiaalinen. itse olen ehkä kaivannut vähän enemmänkin sitä, että kämppisten kanssa voisi tehdäkin jotain. Toisinaan me kyllä syödään aamiaista yhdessä, mutta ei sen kummempaa.

    ymmärrän myös Jope-ikäväsi täysin. Tänään kun saatoin Simon lentokentälle ja itkinb kuin vesiputous mietin, että tottuukohan tähän ikävöintiin ikinä... Täytyy skypettää!

    VastaaPoista
  2. Voi teitä! :( Juu ja siis mulla on ihan päivästä kiinni, miten hyvin kestän sen, että Joppeli on tunnin lentomatkan päässä. Jos oon väsynyt niin on ihan varma, että alan murehtia kaikenlaista, mut sit taas välillä on niin ihanaa kun opinnot kiinnostaa ja täällä on paljon hyviä tyyppejä joka puolella ja kaiken lisäksi ne haluaa olla mun kaa. :D Täällä on myös ihan sairaan helppo tutustua ihmisiin maailman kaikista kolkista. Pitäis vaan yrittää löytää joku vastapaino sille kun itekkin alan tajuta, et en yksinkertasesti vaan ehi kaikkialle mukaan jne. Skypetys tois kyllä henkistä tukea! :D Koitetaanko ens viikolla sit ku Jope on lähteny täältä? Tai esim. su iltana?

    VastaaPoista
  3. Joo ens viikko käy hyvin. Kauanks Jope on siellä+ Terveisiä sillekin!

    VastaaPoista