perjantai 2. syyskuuta 2011

Eksymistä ja sähläämistä

Voisin eilisen päivän perusteella osallistua eksymisen ja sähläämisen maailmanmestaruuskisoihin. Aamulla lähdin etsimään Erasmus-toimistoa, joka sijatsee Bairro Alton kaupunginosassa. Aamulla oloni oli vielä aika virkeä eikä muutama eksyminen matkalla Marquês de Pombalin patsaalta Rua da Silvalle haitannut. Lissabon näyttää, kuulostaa ja tuoksuu juuri sellaiselta kuin olen ajatellut. Ilma on tähän aikaan kosteaa ja lämmintä eli ainakin iho ja hiukset riemuitsevat. Bairro Altossa vastaan tulevat portugalilaiset ja koko kaupunginosa vaikuttivat sympaattisilta. Talot ovat koristeellisia, mutta ränsistyneitä ja vastaantulijatkin jotenkin ihanan puolihuoliteltuja. Yhdeltä parvekkeelta koiransa kanssa elämän menoa tarkkaileva mummo vilkutti minulle ja kaikki ovat todella avuliaita mitä tien kysymiseen tulee. Onneksi ovat, koska kysyin tietä eri vastaantulijoilta noin 20 kertaa. Erasmustoimistosta sain tarvittavat paperit julkisen liikenteen korttia varten, tietoa Erasmuslisboan toiminnasta sekä portugalilaisen sim-kortin. Sim-kortti tosin on kämppikseni mukaan turhan kallis: 15 euroa kuukaudessa ja yritän ottaa selvää, jos löytäisin halvemman liittymän.

Iltapäivällä alkoi sähläys. Minun oli tarkoitus löytää tieni yliopistolle, ilmoittautua ja pyytää tarvittavat leimat metrokorttia varten. Ilman kuukausikorttia menopaluu maksaa täällä 2,10 euroa. Se ei ole kovin paljoa, mutta joudun kulkemaan metrolla kouluun joka päivä ja pitkällä aikavälillä kuukausikortti tulee halvemmaksi. Matkalla Bairro Altosta Marquês de Pombalin metroasemalle en vielä onnistunut eksymään. Sisällä asemalla eksyin. Kun lopulta löysin lippuautomaatin totesin, että en osaa käyttää sitä. (Onnistuin tukkimaan yhden automaatin pahvisella kortilla ja jouduin siirtymään seuraavaan.)  Onneksi portugalilaiset ovat avuliaita! Vartija oli katsellut sivusta touhujani ja tuli ystävällisesti auttamaan. Hän näytti miten ostan menopaluun yliopistolle. Harmi vain, ettei hän tullut mukaani metroon, koska valitsin keltaisen sijasta sinisen metrolinjan ja ajelin toiselle puolelle kaupunkia ennen kuin tajusin, että jotain on vialla. Ja ajelin vielä takaisin. Ostettuani uuden metromatkan yliopistolle (yksin tällä kertaa) onnistuin vihdoinkin löytämään kampusalueen. Kielten laitoksen löytäminen ei sitten ollutkaan yhtä helppoa. Kävelin valehtelematta jokaisen yliopistorakennuksen vastaanottoon, josta minut aina ohjattiin seuraavaan. Päästyäni kielten laitokselle jonotin vastaanottoon noin 20 minuuttia, koska siellä oli jonoa. Jonottamisen jälkeen selvisi, että olen väärässä paikassa ja minun olisi pitänyt mennä Erasmustoimistoon, joka sijaitsee yliopiston kirjastorakennuksessa.

Erasmustyöntekijä oli mukava, nuori nainen ja rauhoitteli minua kun kerroin, millaisen matkan olin taittanut toimistolle. Hän kertoi, että koulun alkuun on vielä aikaa (koulu alkaakin 20. päivä 13. päivän sijaan) ja sitä ennen minulla on vielä paljon aikaa tutustua uuteen kotikaupunkiini. Käytyäni Erasmustoimistossa, en löytänyt enää reittiä ulos, koska rakennus on sokkeloinen. Metrossa huomasin, että olin unohtanut tuoreen opiskelijakorttini Erasmustoimistoon. Hienoa! Eksyminen on raskasta. Toilailuni tuntuvat lähinnä huvittavilta nyt kun istun turvallisesti kotini olohuoneessa, mutta eksymistilanteessa hätä ja ärsyyntyminen on aitoa. Onneksi voi aina kysyä neuvoa... Puoli viiden maissa iltapäivällä olin nälkäinen, väsynyt jatkuvaan eksymiseen ja tunsin oloni alieniksi. Ihmiset tarkoittavat tuskin pahaa kun tuijottavat minua kadulla, autot hidastavat kohdallani ja osa huutelee perääni asioita kuten: "Piutiful, linda, bella...". On kuitenkin rasittavaa olla eksynyt muukalainen. Ehkä siihen tottuu.

Löydettyäni lähikaupan, joka ei valitettavasti ollut kovin lähellä kotiani ja eksyttyäni kotimatkalla päätin, että en lähde tänään enää mihinkään. Kahdeksalta meillä oli Skype-treffit J:n kanssa ja hän sai osansa vuodatuksestani. Tajusin, että minulla on oikeasti vähän liian kova ikävä J:tä siinä vaiheessa kun katselin haikeana pulupariskunnan pussailua vessan ikkunasta. Rajansa kaikella, vai mitä? Puhuimme yli tunnin ja suunnittelimme, että minä voisin mennä käymään Madridissa ehkä jo ennen luentojen alkua eli ihan pian! Skype-puhelun jälkeen yksi kämppiksistäni tuli kotiin ja kerroin hänellekin päiväni kulusta. Rodrigo on mukava brasilialainen ja hän vain nauroi seikkailuilleni. Rodrigo kertoi, että yläkerrassa järjestetään läksiäiset erään puolalaisen tytön kotiinpaluun takia ja minäkin sain kutsun. Yläkerran naapurit ovat huippuja! Suurin osa on brasilialaisia ja minut otettiin aksenttini takia iloisesti mukaan. Enpä olisi uskonut, että tanssin forróta ja sambaa ensimmäisenä iltanani Portugalissa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti