sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Turistin touhuja

Löhöilen sängylläni ja syön omenaa. Olo alkaa tuntua kotoisalta. Lukuun ottamatta sitä, että ikävöin J:tä luulen, että voisin pitää Lissabonista ainakin yhtä paljon kuin Helsingistä. Alan myös tottua uuteen kotiini, joskin tänään sain myös ensimmäisen kulttuurishokkikohtaukseni. Omapa on vikani, mutta lähdin reissuun ilman sairausvakuutusta (vakuutellen itselleni, etten lähes koskaan ole sairastu.) Lienee kohtalon ivaa, että olen ollut kipeänä jo yli kaksi viikkoa, eikä flunssa ota laantuakseen. Kaiken lisäksi oikean kylkeeni sattuu jatkuvasti ja kipu pahenee rasituksessa, mikä on hieman ikävää Lissabonin mäkistä maastoa ajatellen. Kysyin saksalaiselta, täällä jo vuoden asuneelta kämppikseltäni lääkärikuluista ja hän sanoi, ettei Lissabonissa kannata mennä lääkäriin edes julkiselle puolelle, koska maksut ovat huimia. Hävettää myöntää, mutta sillä hetkellä puhkesin itkuun.

Koti-ikävä iskee helposti kun eteen tulee tilanne, jossa ei tiedä miten toimia. Suomessa marssisin tietenkin YTHS:lle, eikä se maksaisi juuri mitään. Täällä on näköjään toisin... Kaiken lisäksi hengitysvaikeudet ovat minusta pelottavia. Lapsellisesta itkustani oli kuitenkin jotain hyötyä. Rodrigo talutti minut kädestä pitäen apteekkiin ja sain hankittua sekä särkylääkettä että hengitystiet avaavaa allergialääkettä. Sen jälkeen hän on huvittanut minua kysymällä tunnin välein: "Oletko muistanut ottaa lääkkeesi?". Rodrigo on reilu! Hän esimerkiksi ohjasi minut ystävällisesti kauppaan ja vaati saada kantaa kauppakassini eilen. (En ollut löytänyt lähikauppaa vaan kävelllyt joka kerta pitkän matkan edestakaisin.)

Hengitysvaikeuksia ja inhottavaa flunssaa lukuun ottamatta viimeiset kolme päivää ovat olleet loistavia. Torstain juhlien jälkeen päädyin viettämään perjantain Alfamassa ja Chiadossa são paololaisten, Luizin ja Fernandon sekä puolalaisen Lukasin kanssa. Olin niin onnellinen kun pääsin höpöttelemään koko päivän portugalia! Kiersimme nähtävyyksiä ja söimme ensimmäistä kertaa Pastel de Nata-nimisiä vaniljaleivoksia. Lauantaina kokosimme isomman porukan ja lähdimme rannalle Lissabonin ulkopuolelle, lähelle Cabo da Rocaa. Nyt minäkin olen nähnyt Euroopan läntisimmän kolkan omin silmin. Ranta oli ihana. Vesi vain oli yhtä kylmää kuin Suomessa eli jäätävää. Tänä aamuna huomasin kärähtäneeni kunnolla ja pahentaneeni flunssaa kylmän veden avulla.

Tänään yritin flunssan takia ottaa rennosti. Lounastin isäni portugalilaisen ystävän kotona ja iltapäivällä teimme kierroksen Chiadossa. Ruin miesystävä, João on näyttelemisen lisäksi opiskellut lingvistiikkaa ja hän lahjoitti minulle portugalin suuren sanakirjan. Olin onnessani myös kun pääsin kirjakauppaan selailemaan muita portugalilaisia aarteita. Miten ihmeessä saan tungettua kokonaisen kirjaston matkalaukkuuni ensi kesäkuussa?

2 kommenttia:

  1. Voih :( En osaa kyllä ollenkaan auttaa tuossa lääkärijutussa, mutta jos yhtään lohduttaa niin mun sairasvakuutukseni ulkomaille maksoi tältä vuodelta 400e, joten ei sekään halvaksi tule. Tsemppiä! Ja hei joo täytyy skypettää, tosin mulla ei oo vielä nettiyhteyttä kotona mutta viestitän sulle heti kun on!

    Ihana kuulla että oot pitäny kaupungista noin paljon.

    VastaaPoista
  2. Nauti vapaapäivistä ennen luentojen alkua! Ole turisti, käy Castelo de São Jorgessa ja Bairro Altossa iltaisin :) Mutta lepää itsesi terveeksi ensin <3 Tudo de bom pra ti, minha querida!

    VastaaPoista