perjantai 30. maaliskuuta 2012

Loma!

Ai que preguiça! Viikon pääsiäisloma alkoi laiskimmalla aamulla pitkään aikaan. Minun piti herätä aikaisin litteroimaan kaksi viimeistä minuuttia São Tomé-aineistostani, mutta no... Viimeiset minuutit saavat kyllä edelleen odottaa. Pari viimeistä viikkoa ovat kuluneet litteroidessa, yliopistolla pyöriessä ja kavereita tapaillessa. Järkytyksekseni tajusin eilen, että maksoin viimeistä kertaa vuokrani Lissabonin asunnosta! (Viimeisen kuun vuokra on maksettu jo etukäteen ikään kuin vuokratakuuna.) Vaihtoa on siis jäljellä enää vaivaiset kaksi kuukautta. Lähestyvän kotiinpaluun myötä J on saanut uuden, palkattoman päivätyön etsiessään kuumeisesti asuntoa jostakin pääkaupunkiseudulta. Emme osanneet arvata, että Otaniemenkin perheasuntoihin olisi palatessamme vuoden jono!

Viimeisten kuukausien alkamisen kunniaksi olemme myös päättäneet koluta Lissabonin viimeisetkin tutkimattomat kujat ja korttelit. Kävimme muun muassa koristekaakelimuseossa sekä Fernando Pessoan talossa. (Jälkimmäinen oli tylsä. Pessoan omaisuudesta olivat jäljellä ainoastaan kirjoituspöytä ja silmälasit.) Kuumina päivinä olemme suunnanneet rannalle Cascaisiin tai vain lojuneet jossakin Lissabonin kauniista puistoista. Marta ja Monika palasivat sunnuntaina Marokosta ja tiistai-iltana järjestimme Martan syntymäpäivän kunniaksi illallisen, joka koostui huoneellisesta hauskoja tyyppejä (Martan kämppikset ovat huippuja) sekä aivan järjettömästä määrästä kasvislasagnea ja viiniä. Pian joudun harmikseni taas hyvästelemään ystäväni! Toisin kuin Suomessa, pääsiäinen on Portugalissa ja muissa katolisissa maissa (kuten Puolassa ja Italiassa) todella tärkeä perhejuhla. Puolalaiset Marta ja Monika selittivät, että heidän puuttumisensa pääsiäispöydästä merkitsisi perheenjäsenille suunnilleen samaa kuin jos minä ensi vuonna ilmoittaisin vanhemmilleni, että jouluruoka ei enää kiinnosta. Tytöt lähtevät siis ensi viikoksi kotimaahan ja samoin tekevät myös italialaiset kaverini. Saksalainen Leni lähtee moikkaamaan poikaystäväänsä Brasiliaan ja toinen saksalaisista kavereistani, Vanessa matkustaa viikoksi Roomaan.

Janne aikoo sentään viettää lomansa täällä ja vei minut eilen syömään Lissabonin taatusti parhaaseen vegaaniravintolaan. Yleensä en pidä kikherneistä, mutta taidan joutua pyörtämään päätökseni! Hyvät ravintolakokemukset ovatkin tarpeen, sillä ensi viikosta lähtien seuraa oikea Suomi-vieraiden sarja. Päätimme J:n kanssa ostaa hölmöt Lissabon T-paidat- ja lippikset ihan vain näyttääksemme mahdollisimman paljon autenttisilta turistioppailta. Olisivatpa teekkarit jo täällä!

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Sanna ja Heidi

Tuliaislakut ja Fazerin Geishatkin on nyt syöty ja on aika palata portugalilaiseen arkeen. Oli ihan huippua, että Sanna ja Heidi tulivat käymään Lissabonissa! Muuten olisin varmasti ankeillut kun kaikki vaihtarikaverini ovat Marokossa ja säätkin keinahtivat viikonlopun ajaksi huonompaan suuntaan: täällä satoi ensimmäisen kerran sitten tammikuun. Epälissabonilaisesta säätilasta huolimatta saimme siskosten kanssa aikamme kulumaan. Kävimme muun muassa kirjakaupassa kahmimassa Sannalle portugalin oppimateriaalia, Vintage-kahvilassa juomassa psykoaktiivista teetä sekä Tejo-joen toisella puolella, Almadassa tutustumassa Rion mallin mukaan teetettyyn Jeesus-patsaaseen.

Heidi oli Bairrosta todella innoissaan vielä perjantain ja lauantain välisenä yönä, mutta vannoi seuraavana aamuna, ettei mene sinne enää koskaan. Bairron saldoksi voisi laskea vaikkapa sen, että pääsin tanssimaan salsaa italialaisen hurmurin kanssa tai sen, että hankkiuduimme Heidin kanssa riitoihin erään suomalais-portugalilaisen tyypin kanssa tämän haukuttua suomalaisia naisia rumiksi. (Kyseinen tyyppi etsi minut seuraavana päivänä Facebookista, pyysi anteeksi ja kertoi, ettei vielä oikein hallitse ironian käyttöä huumorin keinona.) Viikonlopun aikana kävimme myös esimerkiksi Belémissä demonstroimassa Heidille ja Sannalle Jopen kosinnan sekä Estorilin rantakylässä valtamerta ihailemassa. Tytöt oli tietysti vietävä Bacalhoeiroon vinho verdeä maistamaan ja lisäksi tulin käyneeksi Starbucksissa jo toista kertaa elämässäni. Pitkä viikonloppu meni ohi aivan liian nopeasti ja on surkeaa, että nään Heidin seuraavan kerran vasta neljän kuukauden kuluttua kun olemme molemmat taas Suomessa. Sanna on onneksi Helsingissä jo kesäkuun alussa, jolloin palaamme J:n kanssa pohjoiseen.

Alkuviikko on sujunut yliopistolla enemmän tai vähemmän takkuisesti. Lingvistiikan kurssit ovat edelleen järjettömän työläitä. Viimeiseksi saimme litteroitavaksi são tomélaisen puheaineiston, joka kestää yli tunnin! Jokainen ikinä suomeksikin litteroinut ymmärtää varmasti, miten valtavasta hommasta on kyse. Kaiken lisäksi professori antoi litterointiin aikaa ainoastaan pari viikkoa. Alkuviikon olenkin sitten nörtteillyt koneellani ja yrittänyt saada omituisesta portugalin murteesta jotakin selkoa. Loppuviikosta tarkoituksena olisi suunnata Obidoksen kaupunkiin jokavuotisille suklaafestivaaleille. Palkinto on tämän litterointiurakan jälkeen taatusti ansaittu!

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kevätretkiä ja ryöstö

Tein koko kevään parhaan päätöksen ja jätin syntaksikurssin kesken. Ihan kuin lisääntyneen vapaa-ajan kunniaksi kesä on saapunut Lissaboniin ja olemme J:n kanssa joka päivä nautiskelleet auringosta ja jopa 28 asteen lämpötilasta. Täydellisellä säällä sisällä mököttäminen kävi liian tukahduttavaksi villille luonnolleni ja lintsasin torstaina syntaksista, joka on ehdottomasti tylsin ja turhin valitsemistani kursseista. Kurssin vetäjä on kaamean epäorganisoitunut, vaikka onkin ihan sympaattinen ja tulin siihen lopputulokseen, että ehdin opiskella syntaksia vaikka koko loppuelämäni Suomessa, jos haluan! Keväisessä Lissabonissa sen sijaan asun kenties vain kerran.

Torstain käytimme reilusti pelkkään auringon palvontaan, koska olin niin turtunut yliopiston pölyiseen, hämärään kirjastoon sekä sisällä oloon ylipäänsä. Perjantaina teimmekin sitten jo päiväretken Cabo da Rocaan sekä keväiseen Sintraan. J vaikuttui valtameren näkemisestä ja Euroopan läntisin piste oli kieltämättä hieno paikka. Cabo da Roca on nimensä mukaisesti korkea kivinen jyrkänne, josta aukeaa silmänkantamattomiin jatkuva sininen meri. Tähän aikaan vuodesta kallion jyrkänteet olivat lisäksi puhjenneet kukkaan ja rinteet olivat täynnä keltaisia, meille tuntemattomia mehikasveja. (Yritin tehdä lajikkeeseen tuttavuutta nyhtämällä yhden kukan vaivoin irti maasta ja ottamalla siitä kuvia.) Kaiken lisäksi kukkulan huipulla kukoisti punavalkoinen majakka ihan kuin suoraan Muumi-sadusta!

Matkustettuamme maailman ääreen ja takaisin oli vuorossa Sintran kaupunkiin tutustuminen. Tiesin entuudestaan Sintran olevan ihana, mutta keväinen Sintra oli vielä syyskuista Sintraakin ihanampi. Koko taiteilijakylä oli kukassa! Emme tällä kertaa kiivenneet ylös vuorelle Maurilinnoituksen tai Palácio de Penan luo vaan kiertelimme vain puutarhakaupungin katuja, ihalimme toinen toistaan kauniimpia huviloita ja räpsimme kuvia keväisestä kukkaloistosta. Sitruunapuut, kirsikan kukat ja kevätruusut nähtyämme palasimme viimein Lissaboniin ja suuntasimme naistenpäivän viettoon Arte & Manhã-nimiselle klubille. Jazzin ja punaviinin (valkoviini oli loppu) nauttiminen J:n ja Elinan seurassa oli huippua! Lauantaina teimme J:n kanssa toisen päiväretken Queluz-Belazissa sijaitsevaan Palácio nacional de Queluziin. Queluzin palatsi osoittautui upeaksi nähtävyydeksi, ei pelkästään kuninkaallisen palatsin, vaan myös palatsin puutarhan osalta. Kaiken lisäksi olimme lähes ainoat ulkomaalaiset turistit paikalla! Saimme rauhassa käyskennellä appelsiinipuiden keskellä ja kuulostella kun käki (tai joku käen tapainen lintu) kukkui puutarhassa. Illalla juhlistimme Eduardon synttäreitä baialaisen moqueca de camarãon eli mausteisen katkarapupadan merkeissä ja päädyimme tietenkin Bairroon.

Mainion viikonlopun jälkeen on pakko todeta, että eilinen päivä ei sitten ollutkaan niin onnistunut. Laukkuni ja sen sisällä olleet lomakkoni, avaimeni ja puhelimeni ryöstettiin jossakin koulupäivän aikana. Pahinta on, että minulla ei ole tietoakaan, missä kohtaa joku olisi laukun anastanut. Jälleen kerran varas sai surkean saaliin: rahaa lompakossani ei juurikaan ollut ja pankkikorttia en turvallisuussyistä koskaan kanna mukana. Avaimilla tuntematon rosvo ei tee mitään, sillä vuokraisäntä joutui rikkomaan oveni päästäkseni sisään huoneeseeni (ja asentamaan uuden lukon tietenkin) eikä romukännykästäni ole yhtään mihinkään. Eniten harmittaa siis se, että menetin ryöstössä uudet ajokorttini, opiskelijakorttini sekä metrokorttini, jonka olin juuri ladannut. Laukkukin oli mielestäni tosi hieno! Tällaisina hetkinä koti-ikävä turvalliseen Suomeen iskee helposti ja kaipaan ennen kaikkea sitä, etten erotu katukuvasta millään tavalla. Olo on turvaton ja turhautunut. Sitten huoneeseeni kadulta leijailee aamuöinen leipomon tuoksu ja jossakin kiekuu kukko. On tämä Lissabon kaikesta huolimatta kiva paikka.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Läksyjä ja lingvistiikkaa

Nyt tulee kyllä koulua korvista ulos. Harkitsen parhaillaan, että jättäisin yhden kurssin pois kurssivalikoimastani. Kaikki opinnot ovat kyllä omalla tavallaan mielenkiintoisia, mutta siinäpä se ongelma piileekin. En ehdi enkä malta tehdä koulun lisäksi mitään muuta kun kotitehtäviä tulee niin valtavan paljon. Pieni, sisäinen perfektionistini on herännyt talviuniltaan ja tahtoo todistaa jokaiselle professorille, että olen vähintään yhtä hyvä kuin portugalilaisetkin opiskelijat... Olen muuten monilla kursseilla tällä hetkellä ainut Erasmus-opiskelija ja kun esittelin portugalilaisille kavereilleni Saralle ja Martalle kevään lukujärjestystä he totesivat, että olen hullu kun valitsen kursseja, joita portugalilaisetkin jatkuvasti reputtavat. Portugalilaisen filologian opiskelijan nyt vain täytyy opiskella lingvistiikkaa.

Maanantaina meillä oli kevään ensimmäinen tentti. Istuin viime viikolla pitkiä päiviä kirjastossa ja tahkosin portugalin kielihistoriaa, kielessä tapahtuneita foneettisia muutoksia (eli niitä prosesseja, jotka tapahtuivat kun latina pirstoutui espanjaksi, galegoksi ja portugaliksi) sekä portugalin eri murrepiirteitä. Taisin saavuttaa jonkinlaisen flow-tilan, koska tentissä selvisi, että olin opiskellut aivan liikaa. Viime perjantaina ehdimme sentään vähän juhliakin. En ole koskaan tehnyt pizzaa niin pikkuruisella uunilla (Monikan uuni oli valehtelematta pienen mikroaaltouunin kokoinen) ja siinä vaiheessa kun omat pizzamme tulivat ulos olimme jo aika juhlallisissa tunnelmissa kaiken alkupalaksi nauttimamme sangrian ansiosta. Jouduin sanomaan heit Erasmus-kavereille, jotka lähtevät ensi viikonlopuksi Algarveen ja sieltä sitten Marokkoon. En lähtenyt mukaan kyseiselle reissulle, sillä saamme ensi viikolla vieraita Suomesta ja Saksasta kun Sanna ja Heidi tulevat kylään. Toivottavasti aurinko paistaa, että voimme viedä tytöt ihailemaan lähiseudun kauniita rantoja tai suunnistaa piknikille jollekin Lissabonin ihanista näköalapaikoista.

Entinen kämppikseni Sophie on muuten taas täällä. Sophie ei malttanut pysyä yli puolta vuotta poissa Lissabonista ja luulisin, että lissabonilaisella poikaystävällä on jotakin tekemistä asian kanssa. Kävimme sunnuntaina Saksan suurlähetystössä kahvilla (Sophien mukaan menen aivan saksalaisesta kunhan en yritä puhua saksaa) ja löysin yhden uuden mielipaikan Lissabonista. Saksan suurlähetystön sisäpihalta aukeaa yksi kaupungin kauneimmista näköaloista! J:lle kuuluu hyvää. On aika piristävää havahtua opintojen lomassa siihen, että toinen on loihtinut kasvisratatoillea, leivitettyjä munakoisoja tai jotain muuta hyvää. Herkuista puheen ollen, löysimme Lissabonista viimein jopa lakritsaa! Tämä kaupunki on sittenkin täydellinen.

Odotan jo innolla viikonloppua, koska olen niin kyllästynyt opiskeluun. Perjantaina uusi brassikämppikseni, Eduardo viettää syntymäpäivää ja aikoo valmistaa bahialaisen illallisen maustetuista merenelävistä ja eksoottisista hedelmistä. Lisäksi suunnittelemme reissua Cabo da Rocaan sekä Queluzin palatsiin, joka kuulemma muistuttaa jollakin tavoin Versaillesia. Olisipa jo perjantai...