sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Não há festa como esta!

Huomenna alkaa yliopisto! Olisin ihan hyvin voinut lomailla vielä vaikka kuukauden. Lissabonissa ei ole pulaa kivasta tekemisestä. Luentojen alkamisesta huolimatta olen pikkuhiljaa alkanut omaksua paikallisten rennon elämänasenteen. Minulla ei esimerkiksi ole vielä mitään tietoa, mitä kursseja aion syksylle haalia, mutta ei se mitään! Lopulliset valinnat täytyy tehdä vasta kuukauden päästä. Viimeiset kolme päivää ovat olleet aivan mahtavia. Taidan olla rakastumassa Lissaboniin...

 Perjantaina menin viimein yliopiston vaihtotoimistolle ja sain sieltä ohjekirjasen, jonka mukaan minun tulee syksyn mittaan toimia. Erasmustoimiston nainen on ehdottamasti epäsympaattisin henkilö, jonka olen Portugalissa tavannut. Saman totesi myös Pedro. Raahasin portugalilaisen ystäväni oikeuksiani puolustamaan, koska itse olen jo kaksi kertaa jäätynyt samaisen naisen edessä ja ryhtynyt änkyttämään portugaliksi. (Änkyttäminen ei yleensä kuulu tapoihini millään kielellä.) Harmi vain, että tämä kyseinen neiti sai Pedron aivan yhtä hiljaiseksi kuin minutkin. Ohjekirjasesta oli sentään hyötyä ja sen jälkeen kiertelimme yliopiston tiloissa ja kävimme syömässä yliopiston vegaaniruokalassa. Lissabonin kasvisruokalassa käytetään myös seitania ja ruoka maksaa lähes saman verran kuin Unicafessa, 2,40 euroa. Täällä sen valmistamiseen ei tosin taideta saada valtion apua. Ilahduin siitä, että ruoka oli hyvää sekä siitä että Lissabonin yliopistollakin on yliopistoliikunnan kaltainen organisaatio. Toisaalta en usko, että minun kannattaa hankkia vuosijäsenyyttä, koska olen ollut jokseenkin laiska urheilija Suomessakin...

Perjantai-illaksi olin sopinut treffit Jannen kanssa ja tarkoituksemme oli suunnata yhdessä Erasmusbileisiin Alfaman kaupunginosaan. Erasmusbileet paljastuivat surkeiksi: kello kahteentoista mennessä paikalle oli raahautunut muutama eksyneen oloinen vaihtari ja pääsymaksu oli 10 euroa. Pakenimme Bairro Altoon brasilialaisiin bileisiin ja joimme lohdukkeeksemme muutaman puolen litran caipirinhamukillisen. Loppuillasta koittikin sitten ensimmäinen taksimatkani täällä Lissabonissa. Minua on varoiteltu siitä, että jotkut taksikuskit ovat täällä huijareita (heillä ei tietenkään ole mitään kattojärjestöä) ja puijaavat erityisesti blondeja, puolustuskyvyttömiä turisteja ajamalla turhaan ympäri kaupunkia ja pyytämällä sen jälkeen paljon suuremman korvauksen kuin olisi tarpeen. Ehkä osittain hilpeästä nousuhumalastani johtuen päätin siis höpöttää taksikuskille koko matkan. Juttelimme taksikuskin lapsuudesta ja hänen perhe-elämästään. Muistaakseni lohdutin häntä myös harmillisen avioeron takia. En tietenkään muistanut, enkä osannut selittää missä asun, mutta onneksi meillä synkkasi niin hyvin: taksikuski laittoi mittarin pois päältä, vaikka jouduimme kotiani etsiessä tekemään monta ylimääräistä lenkkiä. Lopuksi hän antoi minulle vielä käyntikorttinsa ja käski soittaa, jos ikinä olen eksyksissä. Varmasti soitankin! Koko matka maksoi minulle kolme euroa.

Eilen pidimme saksalaisten tyttöjen ja heidän kanadalaisen kokkiystävänsä kanssa vegaanipiknikin. Ruoka oli todella hyvää ja minua vähän hävetti kun olin niin huonosti valmistautunut. Krapulan ja heikkojen kokkaustaitojen ansiosta toin itse paikalle lähinnä hedelmiä. Alice, kanadalainen tyttö ehdotti, että ajaisimme ensi perjantaina rannalle, tekisimme nuotion ja nukkuisimme siellä yön yli. Idea on ihanan romanttinen! Saa nähdä, miten ehtii... Olen ehtinyt lupautua tekemään viikonloppuisin vaikka mitä! Eilen illalla oli viimein meidän kerrostalomme voimin järjestetty Churrasco eli brasilialainen grillijuhla. Ne olivat koko tähän astisen vaihtoaikani parhaat bileet. Olin jo ehtinyt unohtaa, miten paljon rakastan tanssimista! Tanssin koko yön forróta, salsaa ja sambaa ja pojat totesivat, että minun on yksinkertaisesti pakko muuttaa brasiliaan, koska olen brasilialaisempi kuin he. Karnevaaleille on ainakin vielä päästävä! Tutustuin bileissä kolmeen portugalilaiseen ja varsinkin yhden kanssa synkkasi täydellisesti. Tulin todella iloiseksi kun kuulin, että Ana (joka muuten näyttää aivan Anna Abreulta) muuttaa kuun lopussa naapurihuoneeseeni. Ana on arkitehtiopiskelija ja sovimme, että menemme ensi viikolla yhdessä tanssimaan. Joskus aamuviiden maissa, juotuani vähintään puoliämpärillistä sangriaa kömmin yläkertaan. Tänään päätin ottaa sittenkin vähän rauhallisemmin, vaikka lupauduinkin viime yönä eräisiin toisiin brasilialaisiin bileisiin.

Minua ihastuttaa täällä ihmisten vallattomuus ja spontaanius. Esimerkiksi tänään kun olimme eräässä puistossa kuuntelemassa ilmaista jazzkonserttia monet olivat konsertin lopussa nousseet piknikvilteiltään ja alkaneet tanssia, mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Lissabon taitaa olla täynnä todella taitavia amatööritanssijoita. Olen jokseenkin varma, että seuraava Michael Jackson tulee täältä!

1 kommentti:

  1. Eikä, kuulostaa ihan mahtavalta! Vähän meilläkin tulee sit olee kivaa kun tullaan Sannan kanssa Lissaboniin! Ja hienoa että oot hankkinut jo henkilökohtaisen taksikuskinkin... :D

    VastaaPoista