Iloista neilikkavallakumouksen vuosipäivää! Portugalissa on parhaillaan kansallinen vapaapäivä, jolla juhlistetaan vapautta ja diktatuurin päättymistä. Tuntuu omituiselta ajatella, että ennen vuotta 1974 (eli vain 38 vuotta sitten) elämä oli täällä aivan erilaista kuin nykyään. Sananvapautta ei sensuurin ansiosta ollut olemassakaan, valtiovaltaa ei kantelun pelossa saanut kritisoida edes kotonaan (rangaistuksena kritiikistä käytettiin muun muassa kidutusta), ulkomaisten tuotteiden kuten Coca-Colan juominen oli kiellettyä, naiset eivät saaneet pukeutua housuihin ja tarvitsivat aviomiehensä luvan, jos halusivat matkustaa maan rajojen ulkopuolelle... Ajatella, että täällä asuva vanhempi väki on kokenut kaiken tämän.
Tänne kuuluu unettomia öitä ja tenttistressiä. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä puskin viimeisillä voimillani paperille loput Afrikan portugali-kurssin analyysistä. Maanantaina puolestaan koin epätoivon hetkiä kun käsittelimme luennolla 1200-luvulta peräisin olevaa ranskankielistä tekstiä ja professori ilmoitti luennon päätteeksi, että samankaltaisen tekstin saamme eteemme ensi viikon tentissä. Hienoa! Minulla on vajaa viikko aikaa opetella ranskaa ja sen varhaisempia muotoja, mikäli tahdon läpäistä kyseisen kurssin. Ei ihme, etten saanut unta vielä maanantaiyönäkään... Koulu-uupumuksen lisäksi alkuviikkoon on sisältynyt huima annos keittiöterapiaa, sillä Lenyn lisäksi myös Elina erosi viime viikolla portugalilaisesta poikaystävästään. En voi ottaa surua pois ystävieni harteilta, mutta ainakin voin kuunnella, keittää teetä ja yrittää lohduttaa. Olen sydämestäni sitä mieltä, että molemmat tytöt ovat niin huippuja, että ansaitsevat vain parasta! Toivottavasti seuraavat poikaystävät tajuavat sen edeltäjiään paremmin.
Eilen päädyin ensimmäistä ja toivottasti myös viimeistä kertaa Urban Beach-nimiseen baariin, ihan oikeisiin Erasmus-bileisiin. Tietysti olen ollut vuoden mittaan lukemattomissa kotibileissä, jotka ovat olleet täynnä Erasmus-vaihtareita, mutta tällä kertaa kyseessä olivat portugalilaisen ESN:n järjestämät juhlat. Alkuillan vietimme virolaisen naapurini, Marisin kotona ja pidimme hauskaa. Puolen yön aikaan joku sai päähänsä, että meidän täytyy päästä edellä mainittuihin Erasmus-kekkereihin ja koska en ollut kertaakaan käynyt ESN:n järjestämissä tapahtumissa ajattelin antaa bileille mahdollisuuden. Paikka oli ihan hirveä!
Sain ensimmäiset kunnon mustelmat jo jonottaessamme sisään baariin kun humalainen, mölisevä ihmismassa työnsi meitä eteenpäin ja ovilla partioiva portsariarmeija puolestaan taaksepäin. Ajauduttuamme massan mukana vihdoin sisälle baariin saimme käteemme ladattavat juomakortit, joista meidän oli maksettava kahdeksan euroa per pää. Tapahtuman mainoksessa oli sanottu, että sisäänpääsymaksu oikeuttaa kahteen ilmaiseen olueen, mutta kukaan ei ollut ilmoittanut, että oluet tarjoiltaisiin paremminkin nukkekotisisustukseen sopivissa olutlaseissa. Lapinkullan makuinen juoma oli niin pieni, ettei litrahinnaltaan yhtä kallista olutta myydä tavallisessa baarissa edes Suomessa. Omituiselta tuntuva korttisysteemi paljasti todellisen hankaluutensa vasta siinä vaiheessa kun yritimme päästä baarista ulos. Jos kortti esimerkiksi katoaa illan aikana, poket eivät päästä asiakasta ulos ennen kuin kortti löytyy ja sille ladatut juomat on maksettu. (Eräs porukastamme oli tietenkin tuossa vaiheessa iltaa jo tehnyt kyseisen virheen.) Entä jos asiakas ostaa humalapäissään niin paljon juotavaa, ettei hänellä lopuksi ole varaa maksaa itseään ulos? Enpä haluaisi olla töissä Urban Beachissa.
Ensi viikolla yliopistolla on monta välitenttiä ja luulen, että blogin kirjoitteluuni tulee sen takia hieman taukoa. Aion ainakin yrittää jonkinlaista hiljaiseloa ensi viikonloppuna. Toivottavasti pystyn pitämään pintani ja opiskelemaan kun muut lähtevät juhlimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti