torstai 3. toukokuuta 2012

Vappu Lissabonissa

Se etukäteen pelkäämäni kielihistorian tentti on nyt ohitse ja lisäksi sain kuulla, että läpäisin sen kirkkaasti, vaikka puolet portugalilaisista luokkakavereistani reputti kokeen! (Sain 15 pistettä kahdestakymmenestä, mikä vastaa Suomessa ehkä noin kolmosta.) Sitkeys ja tylsistyminen näköjään kannattivat. Joku muu voisi olla eri mieltä, mutta minulle keskiaikaisen portugalin sanaston etymologian ulkomuistiin tankkaaminen on kauniilla säällä ollut melkoista kärsimystä. Vielä suurempaa kärsimystä se on, jos sattuu olemaan vappuaatto...

En ahkerista suunnitelmistani huolimatta kyennyt viettämään koko viikonloppua neljän seinän sisällä vaan läksin myös tenttikauden keskellä huhkivan Eveliinan kanssa kahville Arte & Manhahan. Lauantaina opiskelu-urakkani sai mieluisen keskeytyksen kun jo Madridissa tapaamani brassisisko, Victoria soitti ja kertoi olevansa kahden kaverinsa kanssa läpikulkumatkalla Lissabonissa. (Tytöt olivat lähdössä Ibizalle. Olisin kyllä halunnut karata mukaan!) Vietimme mukavan illan eräässä todella edullisessa crepe-ravintolassa. Suomessa tulee varmaan aikanaan ikävä sitä, että viidellä eurolla voi täällä syödä itsensä ihan ähkyyn!

Maananataina olikin sitten vappuaatto... Ja täällä oli ihan tavallinen tenttipäivä. Illalla tentin jälkeen kärsin ehkä koko vaihtoaikani pahimmasta koti-ikävästä. Soittelin surkeana Turkuun keskelle perheeni perinteistä vappuhumua ja katselin J:n kanssa Game of Thronesia. Vappupäivänä järjestimme aurinkoisessa Eduardo V:n puistossa kunnon vappupiknikin suomalaisten fysioterapiaopiskelijoiden, Minnin ja Sallan kanssa. Oli ihan mahtavaa! Tytöt olivat panostaneet vappurekvisiittaan oikein tosissaan. Ylioppilaslakkien sijasta pukeuduimme tyylikkäästi lasten synttärihattuihin. (Jokainen ohikulkija kävi tietenkin ihmettelemässä asuvalintaamme.) Ilmapalloja ja munkkejakin oli. J:n kanssa olimme keskittyneet lähinnä viinien ja herkkujen haalimiseen. Illalla miespuoliset kämppikseni eivät tietenkään tahtoneet pysyä nahoissaan kun toin kaksi vaaleaa suomalaistyttöä kyläilemään. Minniä varten on kuulemma perustettu jo faniklubikin!

Eilen laitoimme taas pitkästä aikaa yhdessä ruokaa Monikan luona. Koska Monikan puolalaiset kaverit olivat porukalla kyläilemässä, illan teemana oli tällä kertaa puolalainen ruokaperinne. Leivoimme taikinaa, johon tuli muun muassa kananmunaa, perunaa ja jauhoja ja joka lopuksi pyöriteltiin pieniksi palleroiksi. Nämä taikinapallerot lisättiin osaksi mausteista pataruokaa, jonka nimeä en kykene muistamaan. (Puolalaisten ruokalajien nimet ovat yhtä vaikeita ääntää kuin monet puolalaiset nimetkin. Onneksi hyvillä puolalaisilla kavereillani sattuu olemaan niinkin helppoja nimiä kuin Marta tai Monika...)

Illan mittaan mietiskelin haikeana sitä, miten vähän aikaa minulla on Lissabonissa enää jäljellä. Vaihtariporukassamme on niin monta huippua tyyppiä, että tahtoisin tosissani viettää kesän Portugalissa heidän kanssaan. Toisaalta porukka osoittaa jo hajaantumisen merkkejä. Max ja Karin ovat vuokranneet talon Lissabonin ulkopuolelta, Carcavelosista ja heidän päivänsä kuluvat lähinnä surffatessa ja kiipeillessä. Leni puolestaan lähtee ensi perjantaina taas Brasiliaan. (Toivotin Lenin ja brassipoikaystävän tervetulleeksi Suomeen, koska he tahtoisivat matkustaa Trans-Siperian radan päästä päähän.) Monika ja Marta ovat täällä koko kesän. Francoisesta en osaa edes sanoa.

Ensi viikolla äitini ja tätini saapuvat muuten äidin 50-vuotisjuhlien kunniaksi Lissaboniin. Sitä seuraavalla viikolla tulevat puolestaan Heini ja Jonna ja sitten onkin jäljellä enää muutama tentti ja paluu Suomeen. Tuntuu uskomattomalta, että vaihto on mennyt ohi näin nopeasti...

4 kommenttia:

  1. Onks Leny ja Leni eri tyypit vai sama tyyppi?

    VastaaPoista
  2. Ne on eri tyyppejä! :D Heidikin sano Skypessä, et se on luullu, että mä puhun koko ajan samasta tyypistä. Mut siis tää brassipoikaystävällä varustettu Leni on saksalainen ja sit on vielä Leny, joka on brassi. :)

    VastaaPoista
  3. No mä vasta tänään aloin ajatella et hetkonen, onks tässä nyt kaks Leniä vai mitä kun ensinhän se jätti portugalilaisen pettäjämiehen ja sit yhtäkkiä sillä onkin brassipoikaystävä :D

    VastaaPoista
  4. Niin no eipä sillä. :) Kyllä nää brassit on nopeita, koska sillä pettäjämiehen jättäneelläkin on jo uus (ranskalainen) mies. :D

    VastaaPoista