Yöllisiä seikkailuja

Aamuauringon valossa Lissabon on ihana, uinuva satukaupunki pastellitaloineen ja mukulakivikatuineen. Jos on oikein aikaisin liikkeellä, saattaa jopa löytää vuorokauden ainoan hiljaisen hetken kun kaduilla ei ole hullua liikennettä ja tööttäileviä autoja. En tiedä, johtuiko unenomainen tunnelma tänä aamuna osittain mitättömistä yöunistani vai mahdollisesta humalatilastani, mutta kun vaeltelin hiljaisilla, auringon valossa kylpevillä kaduilla oli pakko todeta, että aamuöinen Lissabon on kauniinpi kuin mikään toinen näkemäni kaupunki. (Sanovat Rioa kauniimmaksi, mutta kukaan ei silloin puhu mitään slummeista.) Olisin varmaan vaeltanut satukaupungissa pidempäänkin, mutta muutama tosiseikka vauhditti kotimatkaani. Huomasin olevani flunssainen ja jäässä ja lisäksi kengissäni ei ollut enää pohjia! Tanssin nimittäin viime yönä kirjaimellisesti kenkäni puhki.

Aika on taas liitänyt, vaikka pelkäsin edeltä käsin, että viikosta tulisi pitkästyttävä, koska niin moni kaverini on tällä viikolla Madeiralla. En voinut lähteä kyseiselle reissulle, koska se osui keskelle pahinta tenttikautta, eikä minulla ole mahdollisuutta uusintatenttimiseen, jos haluan viettää tammikuun Espanjassa. Alkuviikon harmillisin takaisku oli se, että Luisin lento peruttiin torstaisen yleislakon takia. Olin raivoissani tuurilleni kun vuoden 365 päivästä yleislakko sattui juuri sille päivälle, jolloin harvoin tapaamani Meksikon kaveri olisi päässyt kylään. Onneksi lento ei ollut maksanut paljoa ja Luisilla oli varaa uuteen lippuun. Hän tulee kylään yhdeksäs joulukuuta ja pääsee osallistumaan kerrostalomme pikkujoulun viettoon. Siitä tulee mahtavaa!

Opiskelu muuttuu lukukauden loppua kohden koko ajan työläämmäksi ja tällä viikolla olenkin kuluttanut paljon aikaa esseiden kirjoittamiseen ja tenttikirjojen lukuun. Kurssisisällöt ovat kiinnostavia ja opiskelukin on siis ihan mielekästä, mutta en olisi ikinä arvannut, että esimerkiksi portugalin kielisen esseen kirjoittaminen vie niin paljon aikaa! Viiden sivun esseeseen kuluu pahimmillaan koko päivä... Keskiviikkona kävimme Jannen ja puolalaisen kaverini, Joanan kanssa Bacalhoeirossa kuuntelemassa talon jazzorkesteria ja (komeat) muusikot soittivat loistavasti. Rakastun Bacalhoeiroon joka kerta enemmän kun käyn siellä. Miten on mahdollista, että jossakin paikassa on aina niin hyvä meno ja kaikki keikat ja teemapäivät ovat kaiken lisäksi ilmaisia? Ilta tietysti venyi venymistään, mutta se ei haitannut, koska torstain kaikki luennot oli peruttu yleislakon takia. Olin etukäteen vähän jännittänyt torstain mielenosoitusta ja uutisissa varoitettuja mellakoita, mutta lakkopäivänä niistä ei ollut tietoakaan. Tunnelma keskustassa oli jopa hilpeä. Ihmiset kyllä keskustelivat politiikasta ja työväen kuoro lauloi poliittisia lauluja, mutta itse mielenosoitus oli kuin vappukulkue. Sää oli parempi kuin vappuna: lämpöä oli 18 astetta ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Ei ihme, että mielenosoittajat söivät marssiessaan jätskiä!

Tänään minulla oli pahin krapula aikoihin ja siitä saan kyllä syyttää eilisyön runsasta caipirinhan kulutusta. Oli kyllä aivan mahtavaa! Aloittelimme ensin monta tuntia kahdestaan ihanan Lenin kanssa ja skypetimme jopa hänen mummolleen Brasiliaan. Olisin voinut jäädä Lenille vaikka koko yöksi höpöttelemään, mutta lähdimme  kuitenkin Bairroon, jossa kohtasimme Jhielsonin ja Thayanen (jotka ovat Lenin tavoin ihania brasseja). Olin alkuillasta päättänyt ottaa rauhallisesti, koska sitkeä flunssani ei yhä edelleenkään ole poissa, mutta päädyimme tanssimaan hullun lailla. Kiersimme Bairron parhaita paikkoja, joimme monta caipirinhaa ja taisin olla aika riehakkaassa kunnossa, koska onnistuin esimerkiksi livahtamaan baarimestarin jalkovälin alta baaritiskin toiselle puolelle vain, koska halusin jutella siellä olleelle DJ:lle. Kyseinen baarimestari tietysti huvittui aika paljon etenemistyylistäni. Päädyimme Bairrosta vielä jatkoille Alcántaran discoalueelle ja sieltä Lenille. Olisin ehkä kyennyt nukkumaan edes tunnin, jos Lenin luona ei olisi ollut niin kylmä! Vaikka lämpötila saattaa päivisin olla parinkymmenen asteen tienoilla laskee se öisin usein lähemmäs nollaa. En olisi uskonut, että jonkun koti on vielä pahempi kylmäkaappi kuin meidän kerrostalomme, mutta Lenin talo osoittautui varsinaiseksi pakastimeksi. Saavuin kotiin puoli yhdeksän maissa hampaat kalisten, ilman ääntä ja kengänpohjia, jotka tuhoutuivat yöllisen tanssin aikana. Mitähän kämppikseni ajattelevat minusta tätä nykyä?

Huomenna olisi tarkoitus mennä Pavilhão I:n, Orienteen katsomaan kansainvälistä modernin taiteen festivaalia. En ymmärrä, missä vaiheessa ehdin lukea ensi viikon tentteihin kun täällä on niin paljon kaikkea mukavaa tekemistä. Ensi torstaina J tulee taas kyläilemään Lissaboniin. Jippii!