sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Retki Coimbraan

Toisinaan vieraalla kielellä kommunikointi tuntuu siltä kuin puolet älykkyysosamäärästäni olisi leikattu pois ja lopuilla on sinniteltävä niin hyvin kuin kykenee. Toisin sanoen kielellinen kompetenssini yliopiston kursseilla ei tällä hetkellä ole ihan niin hyvä kuin toivoisin. Onneksi voin aina purkaa turhautumistani suomeksi tähän blogiin silloin kun diskurssianalyysin vääntäminen portugaliksi alkaa tuntua ylivoimaiselta... (Sitä voi halutessaan kutsua myös sijaistoiminnoksi, joka on seurausta epämieluisan tehtävän välttelemisestä.)

Keskiviikkona oli kansallinen vapaapäivä joten suuntasimme Marisan ja Laran kanssa Praia Granden rannalle Sintran kaupunkiin. Nimensä vastaisesti ranta ei ollut kovinkaan suuri, mutta sitäkin kauniimpi. Vesi oli niin kirkasta ja puhtaan näköistä, että uskaltauduin jopa sukeltelemaan ensimmäistä kertaa täällä Portugalissa. Laskuveden aikaan löysimme kauempaa rannalta hienon luolaston, jonka meri oli kovertanut rantakallioihin.
Perjantaina olivat puolestaan vuorossa Sophien läksiäiset, joiden kunniaksi asuntomme täyttyi ihmisistä, ruuasta ja viinistä. Pysyttelin röyhkeästi poissa juhlavalmisteluista, koska minulle iski tekemättömistä tehtävistä koulustressi (ensimmäistä kertaa täällä Portugalissa). Juhliin tietenkin osallistuin. En oikein voi olla osallistumatta meillä järjestettäviin kommuunibileisiin, vaikka joskus haluaisinkin. Perjantaina esimerkiksi tiesin, että minun olisi herättävä kello seitsemän ehtiäkseni Jannen kanssa Coimbraan lähtevään linja-autoon, mutta valvoin silti aamukolmeen: meteli kodissamme oli niin järkyttävä, että en olisi saanut nukuttua kuitenkaan. Kittasin siis viiniä ja koetin elää hetkessä, mihin täällä jokainen jatkuvasti kehottaa. Aamuviideltä heräsin siihen, että pari viimeistä juhlijaa (brasilialaisia tientenkin) kiljuivat olohuoneessa täyttä kurkkua. Siinä hetkessä eläminen ei minua enää juurikaan huvittanut, joten nousin ylös ja komensin pojat ulos asunnostamme ja nukkumaan. Yläkertalaiset olivat ilmeisesti hieman humalassa, koska sopersivat, etteivät tiedä missä asuvat ja ohjattuani heidät kotiovelle olin itse jo niin hereillä, että menin suihkuun ja lähdin linja-autoasemalle aamupalalle.

Eilisen vietimme Jannen ja Veeran kanssa Coimbrassa. Almeida Garretin ja muiden 1800-luvun kirjailijoiden lisäksi jokainen 1800-luvun lusofonialainen intellektuelli sai aikanaan koulutuksensa Coimbran yliopistossa: se oli nimittäin ainoa yliopisto koko kolonialistisen ajan imperiumissa. Yliopiston kirjasto näyttikin siltä, että sinne on rahdattu kiloittain Brasilialaista kultaa ja yliopisto kokonaisuudessaan oli hieno nähtävyys. Muuten Coimbra osoittautui kauniiksi, mutta melko pieneksi ja hiljaiseksi kaupungiksi. Paikallisilta nuorilta kuulimme, että paras viikonpäivä tutustua Coimbran yöelämään olisi ollut tiistai. Lauantai-illaksi perhekeskeiset portugalilaiset matkustavat kotikaupunkeihinsa perheidensä luokse. Onneksi meidän illastamme ei juhlintaa puuttunut, koska yövyimme coimbralaisessa teinihostellissa, joka oli täynnä villejä espanjalaisia. Löysimme jälleen paikallisten vinkkien avulla ihanan olohuonemaisen baarin, jossa caipirinha maksoi kaksi ja puoli euroa... Humalluimme ja poltin noin puoli askillista. Minun tekisi niin mieli ostaa tupakkaa täällä, koska se on paljon halvempaa kuin Suomessa, mutta pidättäydyn kiusauksesta, sillä en halua jäädä vielä pahemmin koukkuun. Juhlapolttaminen ja tupakan pummiminen saa siis riittää. Tässä mielessä on vahingollista, että juhlia on niin paljon.

2 kommenttia:

  1. Lyyti soo soo, et jää koukkuun tupakkaan siellä tai olet pulassa kun palaat suomeen!

    VastaaPoista
  2. Niin oonki. :( Siks en jää! Mut siltä varalta, et Sanna lukee tätä niin unohin kertoo, et lähetettiin postikortti Liisalle! =D Todettiin kaikki, et just Liisa oli innostanut meidät lähtemään vaihtoon Portugaliin ja aateltiin, että se on kyllä postikortin arvoista. ;)

    VastaaPoista