Kevätretkiä ja ryöstö

Tein koko kevään parhaan päätöksen ja jätin syntaksikurssin kesken. Ihan kuin lisääntyneen vapaa-ajan kunniaksi kesä on saapunut Lissaboniin ja olemme J:n kanssa joka päivä nautiskelleet auringosta ja jopa 28 asteen lämpötilasta. Täydellisellä säällä sisällä mököttäminen kävi liian tukahduttavaksi villille luonnolleni ja lintsasin torstaina syntaksista, joka on ehdottomasti tylsin ja turhin valitsemistani kursseista. Kurssin vetäjä on kaamean epäorganisoitunut, vaikka onkin ihan sympaattinen ja tulin siihen lopputulokseen, että ehdin opiskella syntaksia vaikka koko loppuelämäni Suomessa, jos haluan! Keväisessä Lissabonissa sen sijaan asun kenties vain kerran.

Torstain käytimme reilusti pelkkään auringon palvontaan, koska olin niin turtunut yliopiston pölyiseen, hämärään kirjastoon sekä sisällä oloon ylipäänsä. Perjantaina teimmekin sitten jo päiväretken Cabo da Rocaan sekä keväiseen Sintraan. J vaikuttui valtameren näkemisestä ja Euroopan läntisin piste oli kieltämättä hieno paikka. Cabo da Roca on nimensä mukaisesti korkea kivinen jyrkänne, josta aukeaa silmänkantamattomiin jatkuva sininen meri. Tähän aikaan vuodesta kallion jyrkänteet olivat lisäksi puhjenneet kukkaan ja rinteet olivat täynnä keltaisia, meille tuntemattomia mehikasveja. (Yritin tehdä lajikkeeseen tuttavuutta nyhtämällä yhden kukan vaivoin irti maasta ja ottamalla siitä kuvia.) Kaiken lisäksi kukkulan huipulla kukoisti punavalkoinen majakka ihan kuin suoraan Muumi-sadusta!

Matkustettuamme maailman ääreen ja takaisin oli vuorossa Sintran kaupunkiin tutustuminen. Tiesin entuudestaan Sintran olevan ihana, mutta keväinen Sintra oli vielä syyskuista Sintraakin ihanampi. Koko taiteilijakylä oli kukassa! Emme tällä kertaa kiivenneet ylös vuorelle Maurilinnoituksen tai Palácio de Penan luo vaan kiertelimme vain puutarhakaupungin katuja, ihalimme toinen toistaan kauniimpia huviloita ja räpsimme kuvia keväisestä kukkaloistosta. Sitruunapuut, kirsikan kukat ja kevätruusut nähtyämme palasimme viimein Lissaboniin ja suuntasimme naistenpäivän viettoon Arte & Manhã-nimiselle klubille. Jazzin ja punaviinin (valkoviini oli loppu) nauttiminen J:n ja Elinan seurassa oli huippua! Lauantaina teimme J:n kanssa toisen päiväretken Queluz-Belazissa sijaitsevaan Palácio nacional de Queluziin. Queluzin palatsi osoittautui upeaksi nähtävyydeksi, ei pelkästään kuninkaallisen palatsin, vaan myös palatsin puutarhan osalta. Kaiken lisäksi olimme lähes ainoat ulkomaalaiset turistit paikalla! Saimme rauhassa käyskennellä appelsiinipuiden keskellä ja kuulostella kun käki (tai joku käen tapainen lintu) kukkui puutarhassa. Illalla juhlistimme Eduardon synttäreitä baialaisen moqueca de camarãon eli mausteisen katkarapupadan merkeissä ja päädyimme tietenkin Bairroon.

Mainion viikonlopun jälkeen on pakko todeta, että eilinen päivä ei sitten ollutkaan niin onnistunut. Laukkuni ja sen sisällä olleet lomakkoni, avaimeni ja puhelimeni ryöstettiin jossakin koulupäivän aikana. Pahinta on, että minulla ei ole tietoakaan, missä kohtaa joku olisi laukun anastanut. Jälleen kerran varas sai surkean saaliin: rahaa lompakossani ei juurikaan ollut ja pankkikorttia en turvallisuussyistä koskaan kanna mukana. Avaimilla tuntematon rosvo ei tee mitään, sillä vuokraisäntä joutui rikkomaan oveni päästäkseni sisään huoneeseeni (ja asentamaan uuden lukon tietenkin) eikä romukännykästäni ole yhtään mihinkään. Eniten harmittaa siis se, että menetin ryöstössä uudet ajokorttini, opiskelijakorttini sekä metrokorttini, jonka olin juuri ladannut. Laukkukin oli mielestäni tosi hieno! Tällaisina hetkinä koti-ikävä turvalliseen Suomeen iskee helposti ja kaipaan ennen kaikkea sitä, etten erotu katukuvasta millään tavalla. Olo on turvaton ja turhautunut. Sitten huoneeseeni kadulta leijailee aamuöinen leipomon tuoksu ja jossakin kiekuu kukko. On tämä Lissabon kaikesta huolimatta kiva paikka.