Kuume

Kuume ja vatsatauti yhdistettynä vesisateeseen, johon lisätään aamupäivän kestävä metrolakko on kyllä sellainen keitos, jonka minä jätän suosiolla väliin. Luennoille yrittämisen sijasta voinkin kirjoittaa jatkoa tälle saippuaoopperalle. (Ainakin viime kerran kohtalokkaan juonenkäänteen jälkeen blogi alkoi mielestäni valua edellä mainittuun genreen.) En siis pidä teitä nyt jännityksessä vaan kerron heti, että olen päättänyt jäädä Lissaboniin. Kaupunki ja kieli ovat yksinkertaisesti liian ihania, että voisin vaihtaa niitä tammikuiseen Malminkartanoon (tai muuhun helsinkiläislähiöön), josta meille luultavasti tarjottaisiin HOAS:in perhekämppää.  

Perjantai-iltana oli kriisissä. Aloin suunnitella, mitä kaikkea minun vielä tulisi tehdä, ostaa ja kokea ennen kuin suuntaisin takaisin Suomeen. Suunnittelun lopputulemana säntäsin levykauppaan ja kauhistuin kun huomasin kassalla, että lasku lähenteli sataa euroa. Tätä musiikkia ei saa Suomesta käsin. Ei edes Spotifysta! Jos levykaupan lasku ei olisi ylittänyt niin huimasti budjettiani olisin todennäköisesti suunnannut seuraavaksi johonkin kirjakauppaan ja ostanut sen tyhjäksi. Onneksi Janne soitti kesken shoppailukohtaukseni ja kysyi, lähtisinkö myöhemmin Bairro Altoon yksille tai kaksille. Hänen vanhempansa olivat kylässä täällä ja hän kaipasi välissä nuorekkaampaa seuraa. Mikä ettei! Bairro oli viikonpäivän huomioon ottaen melko rauhallinen, mikä johtui ehkä rankasta vesisateesta. Syksyn tullen juhlijat siirtyvät kuulemma suurille nightclubeille tanssimaan, joista yhdelle minäkin olen huomisyönä menossa. Kuumeen olisi parempi häipyä tämän päivän aikana, koska Washed Outin keikkaa en jätä väliin minkään typerän flunssan takia.

Päädyimme istuskelemaan rauhalliseen pubiin, josta sai kerrankin halvalla hyvänmakuista punaviiniä. Niin ihanaa kuin tanssiminen onkin, oli myös aika mukavaa vaihtelua vain istuskella rauhassa ja nauttia pubin lämmöstä ja kynttilöistä. (Omassa huoneessani ei tällä hetkellä ole kumpiakaan. Olen vielä kahden vaiheilla, hankinko patterin vai selviänkö kolmen peiton ja yhden makuupussi turvin talvesta.) Alkuperäinen tarkoitukseni ei ollut sekoittaa Jannea minun ja J:n väliseen ongelmaan, mutta suurehkon punaviinilasillisen loppuvaiheilla päädyin kuitenkin kertomaan hänelle murheestani. Onneksi päädyin, sillä Jannella oli mielestäni loistavia näkökulmia! Lisäksi oli aika helpottavaa päästä kertomaan tilanteesta muillekin kuin brassipojille, jotka ohittivat tilanteen olankohautuksella. (Heillä on monta tyttöä kierroksessa samaan aikaan, joten vakavamman parisuhteen ongelmat eivät ehkä ole heidän heiniään.) Janne nosti esiin sen näkökulman, että jos jätän kauan odottamani vaihtovuoden kesken se saattaa jossakin vaiheessa muuttaa minut katkeraksi marttyyriksi, joka jossittelee, mitä olisi käynyt jos olisin sittenkin päätynyt jäämään Lissaboniin. Samaa olen itsekin pelännyt. Tämä on niin ainutlaatuinen tilanne oppia kieltä, eikä Erasmus-stipendiä myönnetä kuin yhden kerran. Janne painotti myös objektiivisuuden merkitystä tai ainakin siihen pyrkimistä, mikä on tietysti tunneasioissa erityisen hankalaa. Olen jutellut J:n kanssa syksyn mittaan lähes joka päivä ja nähnyt, miten kurjaa hänellä on. On todella vaikea olla lähtemättä mukaan tuohon tunteeseen, varsinkin kun tahtoisin kaikin keinoin auttaa häntä pääsemään parempaan tilanteeseen. Oma uhrautumiseni ei kai kuitenkaan ole pitkällä aikavälillä paras ratkaisu, vaikka minulla onkin J:tä kova ikävä?  Oli myös helpottavaa kun joku ulkopuolinen sanoi suoraan, että Madridin pään ongelmat eivät ole minun syytäni. Suoraan sanoen olen syyllistänyt J:n ongelmista myös itseäni. Olisi pitänyt ottaa kampuksen sijainnista paremmin selvää, olisi pitänyt patistaa J:tä muuttamaan keskustaan ja vaikka kommuuniin, jossa hän olisi voinut oppia espanjaa... Olisi pitänyt neuvoa J:tä enemmän, koska minähän tässä olen se, jolla on kokemusta ulkomailla asumisesta. Joskus on vain niinkin, että yrittää parhaansa ja silti käy helvetin huono tuuri.

Vertailimme Jannen kanssa omia Lissabonin kokemuksiamme ja tulimme siihen lopputulokseen, että kaupunki on mitä mainioin. Siinä jutustellessamme ymmärsin, että olen kaikkea muuta kuin valmis lähtemään täältä kesken pois. Ei Lissaboniin ehdi tutustua vajaassa puolessa vuodessa! Palasimme kotiin vesisateessa kävellen, mutta puolenlitran caipirinhan siivittämänä koko sadetta ei edes huomannut. Oli huippua. Loppumatkan juoksin Eduardon puiston läpi ja olin niin onnellinen, että olen päässyt vaihtoon. Laitoin vielä J:lle viestiä, että olen päättänyt jäädä Lissaboniin kevääksi. Aamulla olin saanut häneltä seuraavan vastauksen: "Noh, hyvä että oon sitten päätynyt ite siihen ratkasuun, että tuun sinne ens kevääks. Mut ennen ku voin lyödä tota suunnitelmaa lukkoon, mun pitää varmistaa mun vuokranantajalta, että voin varmasti irtisanoutua meidän sopimuksesta etukäteen JA sun pitäis oikeestaan kysyä siltä sun vuokranantajalta niistä vapautuvista huoneista." That´s my man! Varsinkin J:n sukulaiset pitävät meitä varmaan pähkähulluina (omassa suvussani oudohkoihin ratkaisuihin on jo totuttu useammassa sukupolvessa), mutta olen silti tosi onnellinen J:n puolesta! Karsean puolivuotisensa jälkeen hän on todellakin ansainnut mukavan muutaman kuukauden reissun kevätlukukaudella. Kesäksi hän voi sitten palata Suomeen töihin ja minä perässä kesäkuun lopulla.

J on muuten päättänyt myös opiskella portugalin kieltä täällä ollessaan, koska hänen morsiammensa on kerran "portugalihullu". Se on hyvä idea varsinkin siihen nähden, että unelma Brasiliaan muuttamisesta ei ole vieläkään poissuljettu ajatus... Keväästä tulee mahtava! En malta odottaa, että pääsen esittelemään J:lle Lissabonin parhaat palat. Lissabonin esittelystä puheen ollen. Rakas meksikolainen ystäväni Luis tulee muutaman viikon päästä kylään.Viimeksi hän kyläili luonani Suomessa. Pikku hiljaa alkaisi olla vastavierailun paikka ja täällä järjestetty Frida Kalho-näyttely on saanut aikaan jonkinlaisen Meksiko-kuumeen. Mistä saisin siivet, että pääsisin koluamaan kaikki ne paikat joihin olisi kiva lentää?