Ei ehkä olisi kannattanut hillua kaupungilla ilman takkia ja valvoa ihan koko yötä. Sain tietenkin kuumeen ja sitkeän flunssan, joka on vaivannut hengityselimistöäni jo viikon. Viimeiset hetket Suomessa ovat aika hektisiä. Viime torstaina yliopistolla järjestettiin lähtöorientaatio, joka osoittautui hyödylliseksi. Opin muun muassa, että Lissabonissa joka puolella pyörivät niin sanotut huumekauppiaat myyvät todellisuudessa kamelin kakkaa tai omalta pihaltaan poimittua ruohoa. Portugalissa huijaaminen ei kuulemma varsinaisesti ole rikos ja sen takia poliisi ei puutu väärennettyjen huumeiden kauppaan. Muistakaa siis tämä, jos joskus saavutte Portugaliin pahat mielessä!
Orientaation perusteella Lissabon vaikuttaa aivan ihanalta kaupungilta. Odotan jo innolla taidenäyttelyitä, pieniä ravintoloita sekä tietysti viinikellareita, joita kuulemma vilisee kaikkialla keskustassa. Oma orientaatiotuutorimme oli elävä esimerkki siitä, kuinka Lissabon voi viedä ihmisen mennessään: hän asuu siellä jo kolmatta vuotta. Toivottavasti minäkin ihastun uuteen kotikaupunkiini! Torstaina tutustuin myös muutamaan muuhun suomalaiseen, jotka suuntaavat ensi lukuvuodeksi Portugaliin. Lissaboniin lähtee minun kanssani samaan aikaan eräs Janne, miespuolinen italianopiskelija, joka vaikuttaa mukavalta. Riemastuin kun kuulin, että hän on vegaani. Itse murehdin jo sitäkin, miten pärjään kasvissyöjänä, vaikka syön kalaa! Keväällä Lissabonilaiseen seuraamme liittyy niin ikään iloiselta ja avoimelta vaikuttava taidehistorianopiskelijatyttö ja hän yritti saada minut valitsemaan taas uuden sivuaineen. Saatanpa sortua… Porton yliopistoon, Pohjois-Portugaliin lähtee yksi tyttö, Veera, joka lupasi jo tulla luokseni yökylään ensimmäisten Lissabonin viikkojen aikana, sillä hän haluaisi tutustua paremmin pääkaupunkiin ennen luentojen alkua. Minä voisin puolestani vierailla Portossa, joka sijaitsee Dourojoen ja parhaiden portviinitilojen lähistöllä. Vaikuttaa siltä, että en olekaan Lissabonissa ollenkaan niin yksinäinen kuin etukäteen pelkäsin!
Lauantaina olimme Tiinan ja Jukan tupareilla ja hajosin taas. Ajatus siitä, ettei nää tuttuja ihmisiä mahdollisesti kokonaiseen vuoteen on kieltämättä erittäin hajottava. Ehkä olen jollakin tavalla läheishullu, mutta samalla kun tahtoisin seikkailla, tahtoisin tietää, että Suomessa on kaikki hyvin. Tahtoisin useamman elämän. Yhdessä voisin seikkailla Lissabonissa ja vaikka kaikissa muissakin maailman pääkaupungeissa. Toisessa voisin jakaa arjen kaikkien minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Sunnuntaina vietimme Megalomaanista PöhköPiknikkiä, jonne kutsuimme kaikki ystävät, jotka toivoimme vielä ennen lähtöä näkevämme. Piknik oli pääosin menestys. Aivan kaikki eivät harmi kyllä päässeet paikalle ja Hanna joutui lähtemään ajoissa, koska oli saanut ruokamyrkytyksen samalle päivälle osuneen Ravintolapäivän ansiosta. Murisin kiukusta myös siksi, että eräs puolituttu yritti vikitellä poikaystävääni. Siihen saan varmaan tottua ensi vuoden aikana. Ihmisen elämä on kyllä raadollista.
Lähtöön on enää viikko, enkä ole nähnyt tsunamiunta sitten taksiunen jälkeen. Ehkä olen lakannut pelkäämästä lähtöä. Tai sitten opettelen surffaamaan unitsunamin harjalla kun ensi kerran näen kyseistä unta. Jännittää ihan hirveästi, mutta tämä jännitys on mukavaa jännitystä. Olenko vielä ehtinyt mainita, että opiskelen perillä portugalilaista filologiaa? Portugalin kieli on ehdottomasti maailman kaunein! Suomi tulee perässä hyvänä kakkosena ja espanjalle lahjoitan armeliaasti kolmannen sijan.
Samaaa mieltä! Portugali on kaunein ja sympaattisin kieli :)
VastaaPoista