keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Kummallisia unia ja lähtövalmisteluja

Aurinko paistaa ja astelemme laiskasti pitkin ruutukaavan mukaan aseteltuja mukulakivikatuja. Vanhat kaikissa sateenkaarenväreissä hehkuvat kivitalot kohoavat joka puolella ympärillämme ja kaduilla on meluisaa.  Tämän on pakko olla Baixa. En ole koskaan käynyt Lissabonissa, mutta taidehistorian luennoilla on käsitelty 1700-luvun kaupunkisuunnittelua ja sitä, kuinka juuri Baixan alue rakennettiin maanjäristyksen jälkeen ruutukaavan mukaisesti. Yhtäkkiä aurinko sumenee ja kadut hiljenevät. Hetken aikaa ainut äänen aiheuttaja on mereltä puhaltava voimakas tuuli. Sitten jostakin alkaa kuulua voimakkaan ukonilman kaltaista jyrinää.
Tsunami! Emme sano mitään, mutta tarraamme toisiamme kädestä ja lähdemme hyökyaaltoa pakoon. Juoksemme suorinta tietä merestä poispäin, oikaisemme juostessamme useiden rakennusten pohjakerrosten läpi. Jostakin syystä kaikkien rakennusten takaovet ovat auki juuri tänään. Ympärillämme vallitsee täydellinen sekasorto. Ihmiset kirkuvat ja tönivät toisiaan juostessaan kanssamme samaan suuntaan. Vilkaisen taakseni ja huomaan, että aalto saavuttaa meitä jo. Kiihdytämme tahtia ja syöksymme muiden mukana koristeellisesti rakennettuun, vaaleanpunaiseksi maalattuun rakennukseen. Rakennus on suurempi kuin ne, joiden poikki aiemmin olemme juosseet. Minut valtaa helpotus, sillä tiedän, että jos saavutamme vaaleanpunaisen talon takaoven, olemme turvassa. Ovi on kiinni, joten riuhtaisen sen auki ja käännyn katsomaan taakseni, mutta Sinä olet kadonnut. Tajuan, että olet varmaankin eksynyt matkalla ja lähden takaisin etsimään epätoivoisesti nimeäsi huhuillen. Silloin aalto vihdoin syöksyy sisään, murskaa rakennuksen seinät ja ymmärrän, etten pääse enää pakoon.
Tässä kohdassa minä aina herään. Inhoan toistuvia painajaisia! Olen nähnyt saman unen tänä kesänä jo muutaman kerran ja hirvittää ajatella, miten monta kertaa ehdin sen vielä nähdä ennen varsinaista lähtöä Lissaboniin. Äitini esitti jo unesta leikillisen tulkinnan, jossa hyökyaalto edustaa muutosta. Hän epäili, että omalla unikuolemallani saattaisi olla jotakin tekemistä sen kanssa, että kuka ties pelkään kadottavani itseni lähtiessäni yhdeksän kuukautta kestävään seikkailuun Euroopan toiselle laidalle. Samassa hötäkässä menetän unen mukaan myös nykyisen poikaystäväni. Mikä miellyttävä skenaario! Tosiasiassa äidin puheissa saattaa olla myös jotakin perää. Psykologian perusopinnoista muistan ainakin sellaisen väitteen, jonka mukaan unen sisältö voi heijastella uneksijan emotionaalisia ristiriitoja. Suhtautuminen lähtöön on tällä hetkellä ainakin ristiriitaista! Luulisin, että tulkintoja kannattaa kuitenkin tehdä pilke silmäkulmassa…
Ihan ilman painajaisiakin on helppo todeta, että minua jännittää kamalasti. Olen lähdössä kuukauden päästä Erasmus-vaihtoon Lissaboniin ja sitä ennen minun pitäisi mm. muuttaa maallinen omaisuuteni takaisin vanhempieni kotiin, järjestää neljät läksiäiset, pakata matkalaukut, hyvästellä ystävät ja poikaystävä sekä kerrata portugalin peruskielioppi. Kaiken muun ohella käyn päivisin töissä myymässä asiakkaille viiniä. Edellä mainituista syistä tämän blogin perustaminen on hieman viivästynyt. Ensi kuusta alkaen yritän kuitenkin parantaa tapani ja kirjoittaa kiinnostavia tai vähemmän kiinnostavia kertomuksia opiskelijavaihtoon ja kaikenlaiseen Lissabonissa elämiseen liittyen.

2 kommenttia:

  1. Hei, tosi hieno tekstipätkä tossa alussa! Eipä silti, kiinnostavasti kirjoitat kyllä alusta loppuun.

    Eli: kirjoitat kivasti, kulta. <3

    VastaaPoista
  2. Sulla on tosi kiva kirjoitustyyli! Kirjoittelehan sitten useasti (mutta älä stressaa siitä, stressin aiheita on jo!) niin tiedetään toisistamme jotain vielä kuukaudenkin päästä. Vitsi että jännittää!

    VastaaPoista